Emmi Inberg (126)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Vasemmistoliitto
Vaalipiiri: Kaakkois-Suomi

Kotisivu: https://www.instagram.com/imberginemmi/

Miä oon Inbergin Emmi; 29-vuotias kotkalainen vasemmistolainen kansalaisaktivisti ja kahden lapsen äiti.

Toimin Kotkan hyvinvointilautakunnan jäsenenä ja olen yksi Kotka Pride Ry:n perustajajäsenistä. Tällä hetkellä olen Kotka Pride Ry:n puheenjohtaja sekä Kotkan Vasemmistoliiton kunnallistoimikunnan sihteeri. Minut valittiin myös valtakunnallisten Vasemmistonaisten hallitukseen ja osaksi Itä-Suomen vasemmistonuorten hallitusta.

Ihmisoikeudet, tasa-arvo, yhdenvertaisuus, luonto ja ympäristö, lapset ja nuoret; näiden eteen meidän on tehtävä työtä yhdessä, tulevaisuuden vuoksi.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Päinvastoin, verotusoikeutta on tarjottava myös muille uskontokunnille.

Verotusoikeus tulee laajentaa koskemaan kaikkia kirkkoja, tai verotusoikeus tulee poistaa kaikilta uskontokunnilta tasavertaisuuden nimissä.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Hautaustoimi tulee siirtää pääosin valtion tai kuntien tehtäväksi.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
15-vuotiaan tulee voida päättää itse.

Olisi mielestäni myös hyvä, että alle tämän ikäinen ei voi kuulua virallisesti uskontokuntaan; nuorella tulee olla oikeus itse päättää omasta uskostaan.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Siirrytään kokonaan kaikille yhteiseen katsomusaineeseen.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Ei, peruskoulun ei tule viedä lapsia jumalanpalvelukseen. Oppilaat voivat osallistua vapaa-ajallaan.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Esimerkiksi musliminaisen huivi tulee sallia.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Jumalanpilkkaa ei saa kieltää laissa.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivien ajankohdasta tulee päättää työaikalaissa, jossa ei pidä olla kytköstä kirkkolakiin.