Maiju Tapiolinna (349)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Perussuomalaiset
Vaalipiiri: Uusimaa

Kotisivu: https://www.maijutapiolinna.fi/

Hei, olen Maiju - ratkaiseva tekijä! Rohkea uudisraivaaja ja vanhojen rakenteiden nakertaja. Päätökseni perustuvat järkeen, tosiasioihin ja inhimillisyyteen. Tehdään yhdessä Suomesta paras paikka elää.

Työskennellessäni sairaanhoitajana olen nähnyt elämää sen ensimmäisestä parkaisusta viimeiseen hengenvetoon. Päätökseni perustuvat järkeen, tosiasioihin ja inhimillisyyteen. Haluan olla helposti lähestyttävä toiminnan ihminen. Kannukseni on koeteltu kunta- ja aluepolitiikassa, eivätkä hankalatkaan haasteet pelota. Talousosaaminen on hallussa leipätyötäni kautta.

Koulutukseltani olen moniammatillinen osaaja. Sairaanhoitajan ja hankintapäällikön töistä minulle on karttunut tietoa ja taitoa, joita olen voinut soveltaa politiikassa. Olen juuri perustanut yrityksen mieheni kanssa ja käynnistelemme sen toimintaa. Vapaa-aikana minut voi tavata sairaanhoitajana ikäihmisten parissa.

Perheeseeni kuuluvat ranskalainen mieheni, neljä lastani ja kahdeksan lastenlastani sekä minua kaikessa tukeva äitini. Kaksi koiraa ja kolme kissaa vauhdittavat arkeni. Meillä on koti Suomessa ja Ranskassa.

Haen voimaa pitkistä metsälenkeistä ja patikoinnista haastavissa maastoissa. Veden ja tulen äärellä rentoudun parhaiten. Erilaiset materiaalit taipuvat käsissäni koruiksi, astioiksi ja esineiksi.

Vaaliteemat:
1. Hoitoa huomiselle
Hoitaja on ihminen, ei toteemi.
Lääkäriin on päästävä, kun kroppaan sattuu tai mieli on maassa.
Kela-korvaukset on palautettava.
Omaishoitajista on pidettävä hyvää huolta .
Eutanasia on oikeus.

2. Turvattu talous
Polttoaineverotusta on kevennettävä ja käyttövoimaverosta on luovuttava.
Jakeluvelvoitetta on alennettava.
Pienydinvoimaloita tarvitaan tehokkaaseen energiantuotantoon.
Kaivoslaki on uudistettava.

3. Väkivallalle loppu
Lopetetaan jengi- ja kunniaväkivalta tuntuvilla tuomioilla ja lähtömaihin palautuksella.
Lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyä ja hoitoa on lisättävä.
Työpaikkakiusaamiseen on puututtava heti.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Pitää poistaa, ja valmistelu on aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.

Kirkko voi pohtia muita tapoja kerätäkseen jäsenmaksun kuin verotus. Mikäli verotusoikeus halutaan säilyttää, tulee sitä tarjota myös muille uskontokunnille. Valtio ja kirkko ovat vieraantuneet toisistaan.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Hautaustoimi tulee avata kilpailulle. Mahdollinen valtiontuki annetaan samoin ehdoin kaikille hautausmaille.

Hautaustoimi voidaan hyvin ulkoistaa kilpailutuksen kautta. Sitä pitää kuitenkin valvoa kuntien tai valtion taholta.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
15-vuotiaan tulee voida päättää itse.

Jos 15-vuotias on rikosoikeudellisesti vastuussa, pystyy hän myös päättämään kuuluuko uskontokuntiin tai ei.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Siirrytään kokonaan kaikille yhteiseen katsomusaineeseen.

Uskonnonopetus pitäisi poistaa kokonaan kouluista.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Kaikille avoimeksi riippumatta uskonnosta.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Ei, peruskoulun ei tule viedä lapsia jumalanpalvelukseen. Oppilaat voivat osallistua vapaa-ajallaan.

Uskonnon opetus pitää poistaa kouluista ja samalla poistaa myös uskonnolliset tapahtumat.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Lääketieteellinen peruste on ainoa oikea.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Eläin kärsii kipua siinä, missä ihminenkin. Ehdoton ei.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Kauppias saa vaatia yhtenäistä pukeutumista ilman uskonnollisia poikkeuksia.

Työnantajan oikeus.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Kyseessä ei ole mikään lakiasia. Jokaista pitää kunniooittaa omien arvojensa mukaisesti.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivien ajankohdasta tulee päättää työaikalaissa, jossa ei pidä olla kytköstä kirkkolakiin.