Lauri Oinonen (385)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Keskusta
Vaalipiiri: Uusimaa

Kotisivu: http://www.laurioinonen.fi

Kansanedustaja 12 vuotta,
Valiokuntatyötä puolustus-, sivistys-,laki-, hallinto-, työelämä-ja tasa-arvoasiain- sekä liikenne- ja viestintävaliokunnissa
Pohjoismaiden Neuvoston jäsen 12 vuotta, puhemiehistö ja elinkeinovaliokunta
VR:n hallintoneuvoton jäsen 13 vuotta.
Teologian maisteri, HY
Pappina ja sotilaspastorina Keuruulla
Opettajana Espoon Viherlaaksossa, Lohjalla, Tervakoskelle, Vaasassa ja nykyisen Sastamalan Kiikassa
Kunniatehtävä viljelee ja vaalii siirtokarjalaista asutustilaa Multialla.
"Karjalaisesta ja isänmaalliseta toiminnasta en kieltäydy"

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Mikään muutos ei ole ajankohtainen ainakaan tulevalla vaalikaudella.

Nykyinen käytäntö on toimiva jatkossakin.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Evankelis-luterilaisen kirkon tulee hoitaa hautaustoimi ja saada siitä korvaus.

Kirkolla on vuosisataiset perinteet asiassa ja muutoksiin ei ole syitä.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
18 vuotta on sopiva ikäraja.

Täysi-ikäisyys on tässäkin sopiva.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Nykyinen jako uskontoihin ja elämänkatsomustietoon säilytetään.

Nykyinen käytäntö on toimiva ja vakiintyunut.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Ei, ET on edelleen rajattava vain oppilaille, joiden omaa uskontoa ei opeteta.

Nykyinen käytäntö on toimiva ja tekee kaikille oikeutta loukkaamatta ketään.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Kyllä, evankelis-luterilaisia jumalanpalveluksia tulee tarjota niitä haluaville koulun toimesta.

Koulujen jumalanpalvelukset ovat keskeinen osa suomalaisen koulun perinnettä ja näin tulee jatkaa. Koulujen jumalanpalvelukset kuuluvat myös suomalaiseen yleissivistykseen.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee sallia.

Jos jokin uskonto vaatii, niin voidaan toteuttaa kivun estävin toimin.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Uskonnollisesta syystä tulee sallia verenlaskun aloittaminen samaan aikaan tainnutuksen kanssa.

Tainnutus on edellytys asialle.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Esimerkiksi musliminaisen huivi tulee sallia.

Huivi ei ole mielestäni mikään haitta, jos se on puhdas.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Laissa pitää kieltää jumalanpilkka.

Jumalaa ei kukaan pysty pilkkaamaan, mutta yhteiskunnan takia on hyvä, että on pyhiä asioita, joita loukata.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivät tulee sitoa kirkkolakiin, eikä muutoksia saa tehdä ilman kirkolliskokouksen päätöksiä.

Kirkolliset pyhäpäivät ovat suomalaista yhteiskuntaa rakentavaa perinnettä ja perinne luo yhtenäisyyttä kansaamme.