Panu Huuhtanen (238)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Suomen kansa ensin (sit.)
Vaalipiiri: Helsinki

Kotisivu: https://reformistudio.fi/

Olen vaalipäivänä 53-vuotias suomalainen mies ja koulutukseltani luonnontieteiden kandidaatti Helsingin yliopistosta. Pääaineeni oli ympäristöbiologia ja tein myös biologian opettajan opinnot ja auskultoinnin. En oikein viihtynyt opettajan työssä koulujen työrauhaongelmien vuoksi, ja niinpä teinkin varsinaisen työurani hoitoalalla vaikeasti liikuntavammaisten parissa melkein 30 vuotta. Siitä työstä todella pidin ja koin sen arvokkaaksi.

Kasvatin kolme lastani hienoiksi ja pärjääviksi nuoriksi aikuisiksi, joita he ovat nyt.

Vuodesta 2015 lähtien olen ollut kansalaisaktivisti, toimittaja ja poliitikko. Olen järjestänyt toistasataa mielenosoitusta Helsingissä, tehnyt vaihtoehtomediaa enimmäkseen videoina YouTubeen Reformi-studion nimissä ja osallistunut neljään vaaliin ennen tätä eduskuntavaalia: kuntavaali 2017, eduskuntavaali 2019, kuntavaali 2021 ja aluevaali 2022.

Vuoden 2022 aluevaalissa saavutin 1. varasijan Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoon VKK:n ehdokkaana. Muuton vuoksi Helsinkiin luovuin paikastani ja siirryin toimimaan Vantaa-Keravan VKK:n aluevaltuustoryhmän sihteerinä, ryhmämme aluevaltuutettu on Tiina Keskimäki.

Kolme vaaliteemaani kevään 2023 eduskuntavaalissa ovat:

1. Suomen itsenäisyyden palauttaminen: EU-ero eli Fixit
2. Teen kaikkeni, ettei Suomi joutuisi Natoon
3. Korona-ajan rikolliset tuomiolle

Vaalityötäni voitte tukea: saaja Panu Huuhtasen vaalitili FI10 1432 3500 6402 63

Kiitos kaikille tuestanne ja äänestäkää OIKEASTI sitä ehdokasta, jonka haluatte nähdä eduskunnassa. Älkää taktikoiko esimerkiksi persuja äänestämällä. Nyt isänmaallisen vaaliliiton kautta pienpuolueenkaan ehdokkaan äänestämisessä äänenne ei mene hukkaan!

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Pitää poistaa, ja valmistelu on aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Evankelis-luterilaisen kirkon tulee hoitaa hautaustoimi ja saada siitä korvaus.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
18 vuotta on sopiva ikäraja.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Nykyinen jako uskontoihin ja elämänkatsomustietoon säilytetään.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Kyllä, evankelis-luterilaisia jumalanpalveluksia tulee tarjota niitä haluaville koulun toimesta.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Kauppias saa vaatia yhtenäistä pukeutumista ilman uskonnollisia poikkeuksia.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Jumalanpilkkaa ei saa kieltää laissa.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivät tulee sitoa kirkkolakiin, eikä muutoksia saa tehdä ilman kirkolliskokouksen päätöksiä.