Mirka Väyrynen (50)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Vapauden liitto
Vaalipiiri: Oulu

Kotisivu: https://www.facebook.com/MirkaVayrynenPS/

Olen 41 -vuotias maatalousyrittäjä Pudasjärveltä. Tilallamme asustaa uhanalainen lapinlehmä karja. Olen syntynyt Raahessa ja kasvanut Vihannissa. Meillä on aviopuolisoni kanssa neljä alaikäistä lasta, joista kolme asuu vielä kotona. Koulutukseltani olen ylioppilas ja tradenomi (liiketalous, markkinointi ja viestintä). Politiikassa olen ollut vuodesta 2017, jolloin minut valittiin ensi yrittämällä Pudasjärven kaupunginvaltuustoon. Tällä hetkellä olen Pudasjärven kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja ja hyvinvointivaliokunnan puheenjohtaja, olen myös maakuntavaltuutettu. Harrastan moottoripyöräilyä, käsitöitä ja lukemista.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Pitää poistaa, ja valmistelu on aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.

Olen sitä mieltä, että uskontokuntien rahoitus tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Aiemmin esimerkiksi evankelis-luterilainen kirkko tarjosi palveluita (esimerkiksi kerhoja) myös sivummalla asuville. Näistä palveluista on karsittu paljon ja se on osaltaan lisännyt tyytymättömyyttä sekä myös kirkosta eroamisia.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Evankelis-luterilaisen kirkon tulee hoitaa hautaustoimi ja saada siitä korvaus.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
18 vuotta on sopiva ikäraja.

Tällä hetkellä, kun kouluissa uskonnonopetus on mitä on, on täysin perusteltua, että kuulumisesta/kuulumattomuudesta johonkin uskontokuntaan päätös voidaan tehdä vasta 18 vuotiaana. Kuinka tarkoituksenmukaista esimerkiksi on uskonnon opetuksessa lapsille totena esittää, että he ovat suurin ongelma? Aarre sarjan kirja 6 luokkalaisille toteaa, että "Luonnon suurin ongelma on tällä hetkellä ihminen. Ihmisiä on niin paljon, että me uhkaamme kuluttaa loppuun raaka-aineet ja tuhota eläinten elinalueet. Ihmisen aiheuttamat saasteet aiheuttavat ilmastonmuutoksen, jonka takia koko maapallon sää lämpenee hiljalleen." Ei ole ihme, että lapset masentuvat, kun heidät esitetään ongelmana.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Maailmanuskontojen perusteet kuuluvat yleissivistykseen ja siksi niiden opetus tulisi sisällyttää kaikille. Ev-lut. uskonnon erillisopetuksen mahdollistaisin myös. Tällä hetkellä kirkko on harhautunut pahasti, esimerkiksi sateenkaari/SETA agenda ei sinne kertakaikkiaan kuulu. Mikäli uskonnontunneilla opetetaan/opetettaisiin jo nykyisen ilmastonmuutosagendan lisäksi myös sateenkaariagendaa, on koko uskonnon opetus lopetettava. Kouluista tulee yksiselitteisesti poistaa islamin opetus ja muiden "tuontiuskontojen" opetus. Perinteiset kristilliset arvot ovat tärkeitä, ne luovat osaltaan vakautta ja turvaa yhteiskuntaan ja niiden opetus on suositeltavaa.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Ei, peruskoulun ei tule viedä lapsia jumalanpalvelukseen. Oppilaat voivat osallistua vapaa-ajallaan.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Kauppias saa vaatia yhtenäistä pukeutumista ilman uskonnollisia poikkeuksia.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Jumalanpilkkaa ei saa kieltää laissa.

Politiikka ja uskonto täytyy pitää erillään. Nykyisellään monikulttuurisuus ja useat "tuontiuskonnot" reagoivat varsin eri tavoin jumalanpilkkaan, kuin Suomessa on totuttu. Esimerkiksi koraanin poltto tulkitaan jumalanpilkaksi ja seuraukset voivat olla kohtuuttomat, sarjakuvienkin teko asetettu erikoiseen valoon.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivät tulee sitoa kirkkolakiin, eikä muutoksia saa tehdä ilman kirkolliskokouksen päätöksiä.

Mikäli vapaapäivän peruste on kirkollinen (vaikka se olisi nimetty kansalliseksi), se tulee sitoa kirkkolakiin.