Elisabet Soronen (90)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Valta kuuluu kansalle
Vaalipiiri: Oulu

Kotisivu: https://valtakuuluukansalle.fi/#/eduskuntavaalit

Olen 30-vuotias Elisabet Soronen syntyjään Kuusamosta, elänyt lapsuuden ja nuoruuden Taivalkoskella ja lähtenyt täällä lukion käytyäni maailmalle. Olen alkanut näkemään maailmaa ja erilaisia toimintatapoja uusin silmin jo 15 vuoden iässä tehdyn itsenäisen Amerikan reissun jälkeen ja klisee, että matkailu avartaa, ei ole klisee oikeastaan ollenkaan.
Minulla on vahva vastuuntunto ja oikeuskäsitys ollut lapsesta asti ja olen oikeastaan pienestä pitäen ollut 14 lapsisen lapsuudenperheeni yksi vastuun kantajista. Olen nähnyt äitini kotiäidin, opiskelijan ja työläisen elämää, isäni yrittäjä-elämää, 90-luvun taloudellisen romahduksen ja konkurssin, köyhyydenkin sekä sen vaikutukset perheyksikköön ja hyvinvointiin toiseen sukupolveen saakka. Olen itsekseni pohtinut Suomen hyvinvointivaltion palikoita ja pikkuhiljaa aikuisuudessa alkanut ymmärtämään päivän politiikan vaikutuksen omaan ja lähipiirin hyvinvointiin. Muutamien viime vuosien aikana olen nuoruuteni ei vois vähempää kiinnostaa-politiikka-asenteeni muututtua alkanut seuraamaan maailman menoa ja poliittista kenttää kaikista tuntemistani erilaisista lähteistä. Nykyään olen erittäin kiinnostunut siitä, mitä maailmalla tapahtuu ja kuinka valtionjohto ajaa asioita ja onko päätökset kansalaisten edun mukaisia! Valta kuuluu kansalle-puolue nousi poliittiselle kartalle kesällä 21 ja ryhdyin tukijäseneksi heti kun kuulin puolueesta. Vuonna 21 kannatin kristallipuolueen ideologiaa ja arvoni ovat edelleen yhtäläiset myös kristallipuolueen kanssa, mutta VKK puolueena tuntui vahvasti kristillisellä arvopohjallaan kuitenkin itselle sopivemmalta. Uskon Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen ja Pyhään Henkeen. Raamattu on minulle Pyhä kirja ja siellä on kaikki perimmäiset ohjeet ihmisen elämään annettu. Kaiken päätöksenteon täytyy pohjautua Jumalan säätämälle rakkauden laille.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Pitää poistaa, ja valmistelu on aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.

Minusta kirkon pitää itsensä säätää verotusasiat kirkkoon kuuluvien kanssa. Itse kuulun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon ja maksan sinne raamatun kehottaman 10 osan tuloistani. Mielestäni valtio ja kirkko pitää olla erillään.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Hautaustoimi tulee avata kilpailulle. Mahdollinen valtiontuki annetaan samoin ehdoin kaikille hautausmaille.

Itse haluaisin tulla haudatuksi oman kirkkoni hautausmaalle.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
15-vuotiaan tulee voida päättää itse.

Kyllä nuori jo tietää haluaako kuulua lapsuutensa kirkkokuntaan.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Siirrytään kokonaan kaikille yhteiseen katsomusaineeseen.

Mielestäni kaikille yhteinen katsomusaine koulussa riittää siinä tapauksessa, jos siinä käydään kaikkien erilaisten katsomusten lisäksi myös perusteet maailman uskontokunnista. Jos ihminen haluaa olla osa jotain uskontokuntaa tai katsomusta, ei hän siitä koulussa opi, vaan kirkko tai katsomus-yhteisö itsessään opettaa.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Koulussa täytyy olla kaikille sama opetus. Uskontokunta ei määrää opetusta. Jos uskot Jeesukseen Kristukseen, saat kyllä koulussa siitä puolueettoman tiedon, mutta kirkko opettaa Jeesuksesta lisää ja todella, syventyminen uskontokuntiin täytyykin tapahtua kirkon puolesta, jos kerran ihmiset eivät enää kestä kuulla Jumalasta ja Jeesuksesta vapahtajana. Valtion täytyy mielestäni tukea kaikkia maassa vaikuttavia herätysliikkeitä ja kirkkoja, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen, ja siellä voisi antaa lisä-opetusta ja syventymistä tähän hengelliseen aiheeseen.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Ei, peruskoulun ei tule viedä lapsia jumalanpalvelukseen. Oppilaat voivat osallistua vapaa-ajallaan.

Olen tasa-puolisuuden kannattaja. Jos kouluissa opetetaan eri uskontoja, kaikki nämä uskonnot ja niiden seurat/kokoukset/Jumalanpalvelukset kuuluisi käydä katsomassa sivistävän koulun avustuksella. Tämä voisi kuitenkin teettää vastustusta vanhemmissa, ja mielestäni on vanhempien asia mihin uskontoon/elämänkatsomukseen haluavat lapsensa opettaa, ja jos koulussa opetetaan montaa eri uskontoa ja katsomusta, lapsen pää menee sekaisin, mihin pitäisi uskoa. Lapselle oma vanhempi on kuitenkin ykkös-auktoriteetti. Peruskoulun täytyy kuitenkin mielestäni tukea lapsia siihen, että tietoisuus Jumalasta lisääntyy ja että on vain yksi Jumala sekä luoda peruskoulussa aamun avauksen yhteyteen kaikille yhteinen rukoushetki. Jos tätä luottamusta Jumalan ohjaukseen ei tueta riippumatta uskontokunnasta, ruokarukousta unohtamatta, en missään tapauksessa vie omaa lastani kouluun, kun hän on koulu-ikäinen. Muutenkin koko opetuslautos täytyy puhdistaa, koukukirjoissa esitetään valheellisia väittämiä.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Ympärileikkaus on raakaa väkivaltaa. Vanhan testamentin neuvot ovat vanhoja ja liitot uudistuneet Jeesuksen tänne tultaessa. Meidän täytyisi seurata vain ja ainoastaan Jeesusta ja hänen esimerkkiään. Nyt en ole 100% varma, mutta mielestäni Jeesus ei ole ympärileikattu tai siitä ei olla kerrottu.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Jo on tarpeeksi kärsitty koko luomakunnassa.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Esimerkiksi musliminaisen huivi tulee sallia.

Mielestäni kaikkien täytyy kunnioittaa uskonnollisia vakaumuksia. Mitäpä se ketään haittaa, jos toinen pukeutuu huiviin, voisin itsekin sellaista alkaa käyttämään pian julkisissa tiloissa jos minulla ei ole hattua, se suojaa energeettisesti toisilta ihmisiltä ja heidän energioiltaan.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Laissa pitää kieltää jumalanpilkka.

Tottakai ne asiat, jotka on pyhiä, ovat osa Jumaluutta ja siksi Jumalanpilkka on on parempi kieltää jo laissa, jos pilkkaaja ei sitä muuten ymmärrä.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivät tulee sitoa kirkkolakiin, eikä muutoksia saa tehdä ilman kirkolliskokouksen päätöksiä.

Evankelis-luterilainen kirkko on pääuskontokuntamme Suomessa, ja siksi vapaapäivistä pitäisi mielestäni sopia kirkon kanssa, koska monesti nuo päivät ovat pyhitettyä ja silloin täytyisi saada olla vapaalla.