Elie El-Khouri (285)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Kristillisdemokraatit
Vaalipiiri: Helsinki

Kotisivu: http://www.elie.fi

Slogan: Arki on kaikille yhtä arvokasta!

Kevään 2023 vaaleissa päätetään Suomen suunnasta. Tämä tarkoittaa sitä, että teemme politiikkaa yhteisömme hyväksi!
Lopulta hyvän elämän perusasiat ovat yksinkertaisia: ne koostuvat työstä ja yrittäjyydestä, hyvinvointipalveluista ja kasvusta, yhteisöllisyydestä sekä toistemme huolenpidosta

Olen 62 -vuotias Helsingistä neljän lapsen isä. Koulutukseltani olen diplomi-insinööri. Olen suorittanut myös auktorisoidun yritysneuvoja ammattitutkinnon sekä virallisen asioimistulkkauksen ammattitutkinnon. Olen työskennellyt Sosiaaliviraston ulkomaalais- yksikössä ohjaajana. Nykyisin työnantajani on Helsingin kaupungin elinkeinopalvelu.

Olen kymmenen vuoden ajan toiminut aktiivisesti yhteiskunnallisissa ja poliittisissa luottamustehtävissä. Olen luottamustoimissani saanut paljon aikaan sosiaalilautakunnan lapsiperhe jaostossa, Helsingin kaupungin maahanmuuttajien neuvottelukunnan puheenjohtajana, Helsingin kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioiden koordinaatioryhmän jäsenenä, Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston jäsenenä ja nyt olen Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän sihteerinä.
Suomen Caritaksen varapuheenjohtajana.

Uskon näyttöjen vakuuttavan sinut innostani ja aikaansaavuudestani.

Äänesi tekee eron. Sinä päätät!

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Mikään muutos ei ole ajankohtainen ainakaan tulevalla vaalikaudella.

Mielestäni, kirkon verotusoikeus koskee kirkon omia jäseniä

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Evankelis-luterilaisen kirkon tulee hoitaa hautaustoimi ja saada siitä korvaus.

Nykyinen toimintamalli on hyvää.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
18 vuotta on sopiva ikäraja.

Vanhempien luvalla ainakin

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Nykyinen jako uskontoihin ja elämänkatsomustietoon säilytetään.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Ei, ET on edelleen rajattava vain oppilaille, joiden omaa uskontoa ei opeteta.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Kyllä, evankelis-luterilaisia jumalanpalveluksia tulee tarjota niitä haluaville koulun toimesta.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee sallia.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Perinteiset halal- ja kosher-teurastukset, joissa eläin kuolee tajuissaan verenhukkaan, tulee sallia.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Esimerkiksi musliminaisen huivi tulee sallia.

Jos ei ole turvallisuusriski.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Laissa pitää kieltää jumalanpilkka.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Nykytilanne on OK