Jouni Koskela (10)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Kristillisdemokraatit
Vaalipiiri: Kaakkois-Suomi

Kotisivu: http://jounikoskela.fi

Olen 60-vuotias biologi (FM) Savonlinnan Pihlajaniemestä, jossa asun rintamamiestalossa vaimoni Marjan kanssa. Olen Kristillisdemokraattien puoluehallituksen jäsen sekä Etelä-Savon piirin ja Savonlinnan paikallisosaston puheenjohtaja. Kuulun Savonlinnan kaupunginvaltuustoon ja kaupunginhallitukseen, olen Etelä-Savon hyvinvointialueen valtuutettu ja aluehallituksen varajäsen sekä Etelä-Savon maakuntavaltuuston jäsen. Teen Metsähallituksen Luontopalveluissa saimaannorpan suojeluun liittyviä töitä. Vapaa-ajallani tykkään liikkua luonnossa lintujen tarkkailun, retkeilyn, mökkeilyn ja marjanpoiminnan merkeissä. Harrastan monipuolisesti urheilua ja liikuntaa. Pelaan mm. kaukalopalloa ja pöytätennistä sekä pyöräilen ja lenkkeilen. Pyrin juoksemaan maratonin vähintään kerran vuodessa. Myös yhdistystoiminta, lukeminen ja vapaaehtoistyöt seurakunnissa sekä penkkiurheilu ovat lähellä sydäntäni. Pärjään englannilla, espanjalla ja ruotsilla, ja osaan jonkin verran saksaa, ranskaa ja italiaa.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Mikään muutos ei ole ajankohtainen ainakaan tulevalla vaalikaudella.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Evankelis-luterilaisen kirkon tulee hoitaa hautaustoimi ja saada siitä korvaus.

Nykyinen käytäntö toimii riittävän hyvin.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
18 vuotta on sopiva ikäraja.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Nykyinen jako uskontoihin ja elämänkatsomustietoon säilytetään.

Toki paras vaihtoehto olisi, että Suomessa opetettaisiin vain kristinuskoa. Muiden uskontojen opetus voisi kuulua yleissivistäviin aineisiin.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Toki ET:n opiskelu voisi olla jopa yleissivistävää.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Kyllä, evankelis-luterilaisia jumalanpalveluksia tulee tarjota niitä haluaville koulun toimesta.

Jumalanpalvelukset ainakin jouluna ja pääsiäisenä antaisivat oppilaille mahdollisuuden kuulla kristinuskon keskeisen sanoman.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee sallia.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

En ole niin syvällisesti perehtynyt erilaisiin rituaaliteurastuksiin, että pystyisin vastaamaan. Rituaaliteurastuksessa on kuitenkin käsittääkseni kyse on uskonnonvapaudesta, joten se tulisi sallia.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Kauppias saa vaatia yhtenäistä pukeutumista ilman uskonnollisia poikkeuksia.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Laissa pitää kieltää jumalanpilkka.

Jumalanpilkka on hyvä pitää kiellettynä ihmisten takia. Jumala kyllä pilkan kestää.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivät tulee sitoa kirkkolakiin, eikä muutoksia saa tehdä ilman kirkolliskokouksen päätöksiä.