Kati Hynninen (5)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Kokoomus
Vaalipiiri: Savo-Karjala

Kotisivu: http://www.katihynninen.fi

Hei!
Kiva että haluat tutustua minuun paremmin.
Olen varkautelainen 41-vuotias, kahden teinipojan äiti.
Päättäjänä olen kerännyt sopivasti kokemusta paikallisesta ja aluetason vaikuttamisesta, ja nyt koen olevani valmis päättämään yhteisistä asioista Eduskunnassa.
Minulle päättäjänä on aina ollut tärkeä muistaa, että hoidan yhteisiä asioita ja vaalin yhteistä etua! Pidän erittäin tärkeänä kuulla ihmisten mielipiteitä ja ajatuksia, joiden avulla pystyn paremmin muodostamaan myös mielipiteeni päätettäviin asioihin.

Teemojani eduskuntavaaleissa ovat:
Hyvinvointi vaatii panostamista. Toimivat palvelut, työpaikat ja harrastusmahdollisuudet tuovat hyvinvointia.

Terve talous ja laadukas koulutus on paras perintö lapsillemme.

Työn tekeminen, yrittäminen ja kouluttautuminen on oltava kannattavaa.

Pidetään yhteyttä!
Ja muista, tärkeintä on että käytät äänioikeuttasi!

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Mikään muutos ei ole ajankohtainen ainakaan tulevalla vaalikaudella.

Mielestäni vielä tällä hetkellä en lähtisi tekemään muutoksia nykyjärjestelmään.
Varmasti tulevaisuudessa tulee miettiä uudistuksia verotusoikeuteen.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Evankelis-luterilaisen kirkon tulee hoitaa hautaustoimi ja saada siitä korvaus.

Mielestäni nykykäytäntö on pääosin hyvin toimiva systeemi.
En lähtisi avaamaan hautaustoimea vapaalle kilpailulle, mutta olisin valmis puoltamaan tukea myös muille kuin evankelis-luterilaisen kirkon hautaustoimelle.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
15-vuotiaan tulee voida päättää itse.

Mielestäni 15-vuotiaana tulisi saada itse päättää uskontokuntiin kuuluumisesta.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Siirrytään kokonaan kaikille yhteiseen katsomusaineeseen.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Jos jatkamme nykysysteemissä, on mielestäni oikeus valita ET-opetus oltava kaikilla.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Kyllä, evankelis-luterilaisia jumalanpalveluksia tulee tarjota niitä haluaville koulun toimesta.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Esimerkiksi musliminaisen huivi tulee sallia.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Laissa pitää kieltää jumalanpilkka.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivien ajankohdasta tulee päättää työaikalaissa, jossa ei pidä olla kytköstä kirkkolakiin.