Nina Strandén (210)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Perussuomalaiset
Vaalipiiri: Helsinki

Kotisivu: https://vaalit.perussuomalaiset.fi/eduskuntavaalit/ehdokas/nina-stranden

Olen kahden lapsen äiti, sosionomi, varhaiskasvatuksen opettaja, luokanopettajaopiskelija sekä Changing Education maisteriopiskelija Helsingin Yliopistolla. Kuulun ev.lut. seurakuntaan ja mieheni toimii seurakuntaneuvoston ja kirkkovaltuuston jäsenenä. Olen työskennellyt niin vauvojen, pienten lasten, nuorten kuin vanhustenkin parissa Suomessa, Ruotsissa ja USAssa. Olen käyttänyt kirkon palveluja ja käynyt molempien lasteni kanssa kirkon äiti-lapsi kerhoissa.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Mikään muutos ei ole ajankohtainen ainakaan tulevalla vaalikaudella.

Kirkosta eroaa paljon ihmisiä, mutta uskon, että syy ei ole kirkollisvero tai sen suuruus. Uskon, että ihmiset mielellään maksavat veroa, jos he saavat vastineeksi sitä mitä he kirkolta olettavat saavansa.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Evankelis-luterilaisen kirkon tulee hoitaa hautaustoimi ja saada siitä korvaus.

Olen ymmärtänyt, että kirkko hoitaa hautaustoimen hyvin ja kohtuulliseen hintaan. En näe syytä muuttaa nykyistä toimintatapaa.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
18 vuotta on sopiva ikäraja.

Nuori ei itse ole välttämättä ymmärtänyt kirkkoon kuulumisen merkitystä, siksi on tärkeää, että ikäraja on 18. Eroaminen ja liittyminen takaisin kirkkoon on kuitenkin tehtävä helpoksi.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Yhdistetään opetus osittain, esimerkiksi maailmanuskontojen perusteet opetetaan kaikille samalla kertaa.

Minusta on hyvä, että tietyt perusasiat käydään koulussa läpi. En näe kuitenkaan järkevänä, että eri uskontoja ja katsomusainetta opetetaan täysin erikseen, tämä saattaa lokeroida nuoria eri ryhmiin.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Minusta olisi hyvä, jos oppilas voisi itse valita ET opetuksen halutessaan, mutta omasta uskonnosta on hyvä tietää jotain pääkohtia.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Kyllä, evankelis-luterilaisia jumalanpalveluksia tulee tarjota niitä haluaville koulun toimesta.

On hyvä tutustua ev.lut. kirkon toimintaan edes muutaman kerran vuodessa, en silti vaatisi sen enempää kirkossa käyntejä.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Minkäänlaista silpomista ei pidä hyväksyä.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Eläinten ei tule kärsiä uskonnollisista tai muistakaan syistä turhaan.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Kauppias saa vaatia yhtenäistä pukeutumista ilman uskonnollisia poikkeuksia.

Hygienia- ja turvallisuussyistä jonkinlaisten työvaatteiden käyttämistä voidaan vaatia. Mielestäni näistä ei voida tehdä poikkeuksia uskonnollisista syistä.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Jumalanpilkka on vaikea määritellä, on pyrittävä olemaan loukkaamatta toisia ihmisiä ylipäätänsä, mutta lakiin on vaikea kirjata mikä on niin pahaa pilkkaamista, että siitä pitäisi voida rankaista. Myös uskontoja tulee voida kritisoida ja joskus kritiikki voi mennä rumaksi, mutta ne asiat tulisi voida selvittää huomauttamalla asiasta ei lakituvassa.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivät tulee sitoa kirkkolakiin, eikä muutoksia saa tehdä ilman kirkolliskokouksen päätöksiä.

Vapaapäivät on hyvä säilyttää kirkkolain piirissä.