Kati Jaakonen (179)

Tulos: Ei valittu

Puolue: SDP
Vaalipiiri: Helsinki

Kotisivu: http://katijaakonen.fi

47-vuotias helsinkiläinen, neljän aikuisen lapsen äiti ja mummi. Yrittäjä vuodesta 2007.
Olen hyvin perillä vanhusten kotihoidon ongelmista ja äidin elinsiirrot monine liitännäissairauksineen ovat varjostaneet elämääni nuoresta asti.
Tiedän millaista on olla yrittäjä ja mitkä ovat mm. työllistämisen esteet.
Realiteetit hallussa.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

En ole miettinyt asiaa aiemmin. En tosin näe syytä miksi sitä ei voisi laajentaa myös muihin uskontokuntiin. Tosin on hyvä tietää mihin näitä rahoja käytetään.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Evankelis-luterilaisen kirkon tulee hoitaa hautaustoimi ja saada siitä korvaus.

Vastauksestani huolimatta olisin voinut vastata muihinkin samoin.
Olen silti sitä mieltä että on hyvä että hautaukseen liittyvät hinnastot ovat kaikille samanarvoisia.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Hyvä kysymys. Periaatteessa voisi hyvä olla ikäraja, mutta se ei taida olla kovin realistista.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Yhdistetään opetus osittain, esimerkiksi maailmanuskontojen perusteet opetetaan kaikille samalla kertaa.

Maailma muuttuu ja voisi olla järkevääkin opettaa elämänkatsomusta ja kertoa eri uskonnoista ilman oikean ja väärän rajaa.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Kyllä, eikä vain evankelis-luterilaisia vaan muidenkin uskontojen tilaisuuksia.

Tasa-arvon nimissä on oikein tarjota kaikille mahdollisuus harjoittaa uskontoaan.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Lasten koskemattomuutta pitää suojella

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Minusta jokaisen pitää voida vapaasta tahdostaan päättää pukeutumisestaan.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Sananvapaus pitää sallia.
Mutta myös hyviä käytöstapoja pitää arvostaa.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivien ajankohdasta tulee päättää työaikalaissa, jossa ei pidä olla kytköstä kirkkolakiin.