Jaana Valle (350)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Perussuomalaiset
Vaalipiiri: Uusimaa

Olen kuuden lapsen äiti ja kolmen lapsenlapsen mummi. Olen innokas, ahkera elämänmyönteinen päivystyksessä työskentelevä sairaanhoitaja. Kohtaan kaikki ihmiset samanvertaisina, pidän eläimistä, minulla on kaksi koiraa, myös eläimillä on oikeuksia, kaikkien elämät pitää olla elämisen arvoisia. Harrastan liikuntaa vapaa-ajalla. Politiikka on kiinnostanut aina, Ihmisten hyvinvointi on tärkeää, suomalainen kulttuuri ja perinteet pitää säilyttää.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Mikään muutos ei ole ajankohtainen ainakaan tulevalla vaalikaudella.

Onhan vapaa ehtoista kuulua kirkkoon, jokainen voi itse valita haluaako maksaa kirkollisveroa. Elämässä pitää olla oikeus valita, kaikilla ei ole mahdollista maksaa kirjollisveroa, jos on vähävarainen. Kirkon toiminta on monelle arvokasta.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Evankelis-luterilaisen kirkon tulee hoitaa hautaustoimi ja saada siitä korvaus.

Tehdystä työstä pitää saada korvaus. Kaikilla pitää olla oikeus saada hautapaikka riippumatta siitä kuuluiko kirkkoon vai ei, onneksi valtio tulee apuun rahallisesti.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
18 vuotta on sopiva ikäraja.

Kyllä 18 vuotias on sopiva, tuolloin on jo aikuinen joka vastaa omista teoistaa ja saa itse päättää asioista.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Nykyinen jako uskontoihin ja elämänkatsomustietoon säilytetään.

Pidän nykyisesträ käytännöstä, toki jos lapsi itse ei halua osallistua uskonnon tunnille, niin tuolloin voisi valita toisen vaihtoehdon, ketään ei tule pakottaa.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Kuten edellä jo kerroin, niin tässä voisi olla valinnan vapaus osallistua uskonnon tunnille tai elämän katsomus tunnille, jos tämä tahto lähtee oppilaasta itsestään.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Kyllä, evankelis-luterilaisia jumalanpalveluksia tulee tarjota niitä haluaville koulun toimesta.

Jos lapsi ei halua jumalanpalvelukseen, hänelle tulee järjestää muuta ohjelmaa. Tämä pitäisi olla lapsen itsensä valitsema, ketään ei tule pakottaa, näutä lapsia ei varmastikaan hirveästi löydy. Itse tykkään perinteisestä tavasta joulun ajan ja kevätjuhlien ajan jumalan palveluksista.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Ei tule sallia kuin lääketieteellisestä syystä, jokainenhan voi aikuisena päättää mitä itselleen haluaa tehtävän.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Kenellekään ei saa aiheuttaa turhaa kärsimystä, uskonto ei voi säädellä tätä.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Huivi on jokaisen henkilökohtainen valinta, ketään ei saa siihen pakottaa,ei edes uskonto tai toinen ihminen saa siihen pakottaa, sen on oltava vapaa ehtoista.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Tässä pitää katsoa asiaa yksityiskohtaisesti, huumoria voi harjoittaa esim pilakuvasta ei tule tuomita kuolemaan tai vankilaan yleensäkään, ajat ovat muuttuneet niin rangaistuksienkin pitää, mutta rajansa kaikella, liika on aina liikaa.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivät tulee sitoa kirkkolakiin, eikä muutoksia saa tehdä ilman kirkolliskokouksen päätöksiä.

Itselle ei ole merkitystä kun käyn kolmivuorotyössä niin pyhät ovat samanlaisia työpäiviä kuin muutkin.