Alli Visuri, Siikalatva

Puolue: Perussuomalaiset

Tulos: 30 ääntä, varasija valtuustoon.

Tuleeko kuntasi peruskoulusta viedä lapset vuosittain jumalanpalvelukseen, esimerkiksi lukukauden aluksi ja lopuksi?
Kyllä, vuosittainen jumalanpalvelus on hyvä tapa.

Jos aamu- ja iltapäivätoiminta ostetaan palveluna, miten huomioidaan toimijan tausta?
Mieluiten ostetaan toimijalta, jolla ei ole uskonnollista kytköstä.

Miten kouluruokailussa tulee huomioida esimerkiksi juutalainen oppilas joka ei syö sikaa?
Koulussa tarjotaan kasvisruokaa, se sopii myös juutalaisen perheen lapselle.

Tuleeko kuntasi päiväkodissa työskentelevän musliminaisen saada käyttää huivia?
Kyllä, ei kuitenkaan kasvot peittävää.

Tulisiko kunnan järjestää seremoniatila uskonnottomien ja ei-kristillisten uskontojen hautajaisille?
Ei tulisi.

Tuleeko kunnassasi opettaa osittain yhdessä eri uskontoja ja elämänkatsomustietoa?
Uskontoja voidaan opettaa yhdessä, elämänkatsomustieto on opetettava erikseen.

Kunnan toimialaan liittymättä: Tulisiko elämänkatsomustiedon opiskelu sallia myös evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluville?
Kyllä.

Ehdokkaan vapaat kommentit

Jokainen voi pitää oman uskontonsa. Kotiaan voi käyttää jokainen, esim kastajais- tai muistotilaisuus paikkana. Tärkeintä on ihmisen rauha omassa uskonnossaan ilman kiihkomielistä ajatusta tai toimintaa. Uskonto ei saa tuoda mitään kismaa ihmisten välille vaan se pitää olla juuri toisinpäin. Suomen pääasiallinen uskontoryhmä on ollut vaitelias evankelis-luterilainen uskonto. Varhaiskasvatuksessa on ollut lupa opettaa lapsia uskonnon avulla. Kunnioittaa ruokaa, kotia ja ympäristöä. Muutoksia ei tarvitse tehdä vain siksi, että muutetaan.