Simo Järvinen, Tampere

Puolue: Suomen kommunistinen puolue

Tulos: 15 ääntä, ei valittu.

Tuleeko kuntasi peruskoulusta viedä lapset vuosittain jumalanpalvelukseen, esimerkiksi lukukauden aluksi ja lopuksi?
Ei, säännölliset koululaisjumalanpalvelukset eivät kuulu koulun tehtäviin.

Jos aamu- ja iltapäivätoiminta ostetaan palveluna, miten huomioidaan toimijan tausta?
Mieluiten ostetaan toimijalta, jolla ei ole uskonnollista kytköstä.

Miten kouluruokailussa tulee huomioida esimerkiksi juutalainen oppilas joka ei syö sikaa?
Koulussa tarjotaan kasvisruokaa, se sopii myös juutalaisen perheen lapselle.

Tuleeko kuntasi päiväkodissa työskentelevän musliminaisen saada käyttää huivia?
Kyllä, ei kuitenkaan kasvot peittävää.

Tulisiko kunnan järjestää seremoniatila uskonnottomien ja ei-kristillisten uskontojen hautajaisille?
Kyllä tulisi, riippumatta paikallisen seurakunnan linjauksesta.

Tuleeko kunnassasi opettaa osittain yhdessä eri uskontoja ja elämänkatsomustietoa?
Ei, kaikki katsomusaineet on opetettava erikseen.

Kunnan toimialaan liittymättä: Tulisiko elämänkatsomustiedon opiskelu sallia myös evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluville?
Kyllä.

Ehdokkaan vapaat kommentit

1) Uskonnollisen ja muun aatteellisen kasvatuksen paikka on kotona, ei missään tapauksessa koulussa.

2) Aamu- ja iltapäivätoiminnan ostaminen palveluna ei ole mielestäni hyvä ratkaisu riippumatta toimijan uskonnollisista ja aatteellisista kytköksistä. Pidän kunnan omaa toimintaa parhaana. Mikäli toiminta ostetaan, on erityistä huomiota kiinnitettävä toiminnan tasapuolisuuteen ja katsomusvapauteen.

3) Kouluruokailu ei ole uskonnollinen tilaisuus, se ei saa puoltaa tai syrjiä mitään aatteellista suuntaa. Ruokailussa tulee lisätä valinnanvapautta.

4) Huivista on tainnut tulla ikuisuuskysymys, kuka saa käyttää, missä saa ja millaista. Siitä kai kiistellään vielä silloinkin, kun uskonnot ovat loppuneet. Mielestäni ihmiset saavat pukeutua haluamallaan tavalla, naamioituminen on kielletty.

5) Hautajaisille pitäisi olla tarjolla katsomuksista vapaa tila, joka olisi kaikkien käytettävissä. Koko hautaustoimi pitäisi irrottaa kirkon vaikutusvallasta ja järjestää vaikkapa kunnallisena.

6) Uskontojen ja elämänkatsomustiedon oppiainesten yhdistäminen ei ole ollenkaan hyvä ajatus. Olin kauan sitten tutkimassa tämmöistä rajatapausta: oppiaineita ei yhdistetty. mutta sain tietooni, että Tampereen aikuislukiossa elämänkatsomustiedon ja filosofian opetus oli kovin uskonnollista. Tilanne sitten muuttui, pastori ei enää opettanut elämänkatsomustietoa eikä filosofiaa. Tosin Tampereen lukiotoimen vastaava rehtori mainitsi minulle käsityksenään, että uskonnon ja filosofian välinen rajanveto on todella vaikeaa... Opetuksen yhdistely altistaa juurikin tuommoisille ajatuksille. Opetuksen yhdistelyä myös helpotetaan tuon aikaisilla opetusryhmäjärjestelyillä: jotkut elämänkatsomustiedon oppilaat joutuivat matkustamaan tunneilleen puolen Tampereen läpi.

7) Kaipa se olisi annnettava. On ilmeisesti liian suuri vaatimus, että oppilaat saisivat ylipuhuttua vanhempansa, niin että koululainen voisi erota kirkosta. Parasta olisi, jos lakia muutettaisiin niin, että alaikäinen voisi itse päättää liittymisestään ja eroamisestaan.