9.1.2006

Verokortit ja kirkollisvero

Muutamat joulukuun aikana valtionkirkkoon liittyneet tai kirkosta eronneet, tai valtionkirkosta toiseen siirtyneet ovat ihmetelleet verolippuaan.

Verohallinnosta saadun tiedon mukaan verolipuissa näkyy marraskuun lopun tilanne. Niinpä ennakonpidätys-% on laskettu ottamatta huomioon uskonnollisen aseman muutosta joulukuussa. Uuden verokortin voi halutessaan pyytää mm. verohallinnon palvelunumerosta 010 320 320.

Sekaannuksia aiheuttaa myös vanha laki. Syksyyn 2003 saakka eroaminen uskontokunnasta ja siirtyminen toiseen uskontokuntaan tulivat voimaan vasta kuukauden kuluttua ilmoituksesta; sen sijaan uskontokuntiin kuulumattoman liittyessä johonkin uskontokuntaan (toiseen valtionkirkkoista tai muuhun rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan) ei tällaista katumuskuukautta ollut. Edelleen näkee mm. kehotuksia "eroa kirkosta marraskuussa, niin vältyt verolta". Nämä ovat vanhan lain ajalta ja virheellisiä.

Kirkollisveroa maksetaan aina koko vuosi kerrallaan. Esimerkiksi nyt ortodoksiseen kirkkoon liittyvällä verotus alkaa vuoden 2007 alusta.