Uusin päivitys 5.4.2016: Kirjallinen kysymys ja vastaus

Kansalaisaloite kieltäisi rituaaliteurastukset

20.1.2016: Kansalaisaloite

Rituaaliteurastusten kiellosta on tehty kansalaisaloite. Epäsuorasti perusteluksi kerrotaan "eläinten oikeudet tulevat ennen uskontoja". Aloitteen tekstissä todetaan myös, että Suomi on ainoa pohjoismaa joka sallii rituaaliteurastuksen.

Kahdessa kuukaudessa aloite on saanut yli 3500 allekirjoitusta. Mikäli vauhti ei selvästi kiihdy, aloite jää kauas 50 tuhannesta allekirjoituksesta, jotka tarvitaan jotta Eduskunta ottaa aloitteen käsittelyyn.

Yleisesti aiheesta ks. hakusana rituaaliteurastus.

5.4.2016: Kirjallinen kysymys ja vastaus

Kansanedustaja Lea Mäkipää (PS) teki kirjallisen kysymyksen rituaaliteurastuksista ja rituaaliteurastetun lihan maahantuonnista.

Lähiaikoina on uutisoitu rituaaliteurastetun lihan kysynnän kasvusta sekä laittomista teurastusepäilyistä. Ruotsissa on käsiteltävänä eläinrääkkäysasia, jossa kahden miehen epäillään teurastaneen lampaat halal-menetelmällä ilman tainnutusta ja valuttaneen niiden veren ulos pizzerian tiloissa - -

Aiotaanko valmistuvassa eläinsuojelulain uudistuksessa kieltää uskonnollisilla rituaaleilla tuotetun lihan teurastus, maahantuonti ja myynti Suomessa ja millä tavoin hallitus aikoo tehostaa laittomien rituaaliteurastusten valvontaa?

Ministeri vastasi kysymykseen.

- - Eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen ohjausryhmässä on käsitelty uskonnollisista syistä tapahtuvaa teurastusta koskevan säännöksen uudistamistarpeita. Ohjausryhmä linjasi, että jatkossa kaikki eläimet tulisi aina tainnuttaa ennen verenlaskun aloittamista. - -

- - sääntelyssä on otettava huomioon tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevat EU-oikeudelliset periaatteet. EU-jäsenvaltioiden väliset tuonnin määrälliset rajoitukset ja kaikki vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet ovat lähtökohtaisesti kiellettyjä. - - Tainnuttamatta teurastetun lihan maahantuontia ja myyntiä koskevaa kieltoa voitaisiin näin ollen pitää EU-oikeudessa kiellettynä toimenpiteenä.

Katso myös kysymys ja vastaus kokonaisuudessaan.

Uutislista

Email: