Esimerkiksi rituaaliteurastus ja jumalanpilkkasäädös ovat asioita, joissa uskonnonvapaus ja rikoslaki kohtaavat. Tämä teksti on selvitys rikosasian käsittelystä lakiteknisessä mielessä, ja auttaa ymmärtämään mm. erilaisten rikosasioihin liittyvien dokumenttien merkitystä.
Rikosasian käsittelyn kulku on tärkeä tietää, jos haluaa ymmärtää, mitä esimerkiksi tarkoittaa esitutkinnan lopettaminen tai miten päätös syyttämättä jättämisestä ja vapauttava tuomio eroavat toisistaan. Näitä tietoja ei tarvita uskonnonvapausasioiden yhteydessä kovin usein, sillä niitä käsitellään enemmän muina kuin rikosasioina, etenkin hallinto-oikeudellisina asioina.
Rikosasioista uskonnonvapautta koskee ainakin jumalanpilkkasäädöksen ja sananvapauden suhde. Uskonnollisista tavoista rikoslakia sivuavat rituaaliteurastus (laissa sallittu, mutta vain tietyin ehdoin) tai poikien ympärileikkaus (KKO:n ennakkopäätöksen mukaan sallittu jos auttaa pojan identiteetin kehittymiseen; suoraan lakia lukien pahoinpitely). Syrjintä ja työsyrjintä ovat rikoksia, joiden perusteena voi olla myös uskonto.
Rikosasian oikeuskäsittelyssä on kaksi puolta:
Syksyllä 2006 sotkettiin verellä eräs kajaanilainen, perusteilla olleen islamilaisen yhdyskunnan moskeija. Oikeudellinen kysymys syyllisten löytymisen jälkeen oli mm. se, voidaanko tuomita uskonrauhan rikkominen -rikosnimikkeellä, kun yhdyskunta ei ollut vielä rekisteröity. (Käräjäoikeuden mukaan voitiin tuomita; hovioikeus kumosi tuomion ja rikosnimikkeeksi vaihtui vahingonteko.)
Useimmiten rikosasiassa pääkysymys on syyllisen saaminen kiinni ja osoittaminen syylliseksi. Tämä kirjoitus ei selvitä tarkemmin syyllisyyden osoittamista tms. "tavallisia" kysymyksiä. Rikosasian kulkuun liittyy muitakin uskonnonvapauden kannalta merkityksettömiä seikkoja, joita ei tässä lähemmin käsitellä.
Rikosasiassa
Uhria, jota laki kutsuu nimellä asianomistaja, ei rikosasiassa aina ole: esimerkiksi ylinopeus on rikos, jolla ei ole uhria, ellei seurauksena tule kolaria. Laki ei ole aivan täsmällinen siinä, kuka on asianomistaja ja onko sellaista lainkaan. Selvästi esimerkiksi varkauden asianomistaja on se, jolta varastettiin jotain, mutta ainakaan jumalanpilkan osalta ei laki kerro, onko loukattu uskontokunta asianomistajan asemassa.
Rikosasioista on ensiksi erotettava pois hallintoriidat. Niissä kyse on lain oikeasta tulkinnasta viranomaisen kanssa, eivätkä niitä käsittele yleiset tuomioistuimet vaan hallinto-oikeudet ja korkein hallinto-oikeus. Hallinto-oikeuksissa on käsitelty mm. koulun oppilaan määräämistä uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetukseen tilanteessa, jossa perusopetuslain tulkinnasta oltiin erimielisiä.[2]
Toiseksi on rikosasioista erotettava riita- eli siviiliasiat. Niissä aiheena on esimerkiksi kiista lapsen huoltajuudesta - kiistan osa voi olla se, saako toinen vanhemmista yksin päättää lapsen uskonnollisen aseman - tai riita perinnönjaosta. Riita-asioissa ei määrätä rangaistusta eikä varsinaisesti haeta syyllistä. Riita-asioita käsittelevät samat yleiset tuomioistuimet kuin rikosasioita.[3]
Tyypillinen rikosasia etenee kolmessa vaiheessa: ensin poliisi päättää, viedäänkö juttua edes syyttäjälle, toiseksi syyttäjä päättää nostaako syytteen, ja kolmanneksi oikeus joko vapauttaa tai tuomitsee rangaistuksen. Kukin kynnys on edellistä korkeampi.
Jos syyttäjä jättää syytteen nostamatta, voi asianomistaja nostaa syytteen omissa nimissään; tätä käytännössä harvinaista menettelyä selostetaan jäljempänä.
Useimmiten rikosasia alkaa poliisille tehtävällä ilmoituksella. Tällöin poliisi aloittaa esitutkinnan.
Kynnys esitutkinnan aloittamiseen on matalin prosessiin kuuluvista: Lain mukaan esitutkintaan on ryhdyttävä, jos "on syytä epäillä, että rikos on tehty".[4] Käytännössä kaikki vähänkään järkevältä kuulostavat ilmoitukset vastaanotetaan muodollisesti "esitutkittavaksi".
Poliisi voi tietysti lopettaa esitutkinnan, ellei epäiltyä löydetä. Sen sijaan laajempaa oikeudellista arviota poliisin ei tulisi tehdä, vaan syyttäjälle tulee viedä kaikki oikeudellisesti vähänkään epäselvä. Syyttäjä voi joissakin tapauksissa määrätä esitutkinnan lopetettavaksi, jos pitää selvänä, ettei asiassa tultaisi nostamaan syytettä.[5]
Poikkeus edelläolevaan on rangaistusmääräys. Poliisi voi selvissä tapauksissa antaa syyttäjän vahvistettavaksi rangaistusvaatimuksen. Jos syytetty ei hyväksy rangaistusvaatimusta, asia siirtyy syyttäjän kautta käräjäoikeuteen. Vain sakkoon voidaan tuomita rangaistusmääräyksenä. Tyypillisesti näin tapahtuu pienehköissä liikennerikoksissa, mutta myös jumalanpilkasta on annettu pari kertaa rangaistusmääräys.
Syyttäjän on syytettävä, jos syyllisyydelle on "todennäköiset syyt"[6]. Toisaalta syyttäjän ei pidä syyttää, jos syyte selvästi ei voisi menestyä oikeudessa. Syyttämättä jättäminen on näin ajatellen vahvempi näyttö syyttömyydestä kuin oikeuden vapauttava tuomio.
Syyttäjällä on kuitenkin oikeus jättää syyte nostamatta, jos esimerkiksi mahdollinen tuomio ei muuttaisi olennaisesti rangaistusta. Jos Reiska puukotuksen jälkeen pakenee juosten päin punaisia valoja, ei kakku kasvaisi liikennerikkomuksesta, eikä siitä silloin edes nosteta syytettä. Tämä ei tarkoita, etteikö myös punaisia päin juokseminen olisi rikos.
Syyttäjä voi tehdä myös jonkinasteista oikeudellista harkintaa. Lain mukaan syyte voidaan jättää nostamatta, jos "oikeudenkäyntiä ja rangaistusta on pidettävä kohtuuttomina tai tarkoituksettomina ottaen huomioon tekijän ja asianomistajan välillä saavutettu sovinto tai muu tekijän toiminta rikoksensa vaikutusten estämiseksi tai poistamiseksi - - tai muut seikat".[7] Säädöksen "muut seikat" -kohtaan nojautuen on esimerkiksi jätetty syyte nostamatta poikien ympärileikkauksia koskevassa jutussa kesällä 2004. Toisaalta vastaavassa tilanteessa toinen syyttäjä nosti syytteen kesällä 2006.
Syyttäjän päätöksestä voi kannella ylemmälle syyttäjälle. Ylempi syyttäjä - joko valtakunnansyyttäjä, apulaisvaltakunnansyyttäjä tai valtionsyyttäjä - voi tällöin ohittaa alemman syyttäjän päätöksen ja päättää nostaa syytteen. Käytännössä näin tapahtuu melko harvoin.[8]
Useimmat rikokset kuuluvat yleisen syyttäjän syytevaltaan. Näin on monessa sellaisessakin rikoksessa, jossa on selvä yksittäinen uhri. Tyyppiesimerkki on varkaus: vaikka varas palauttaa tavaran ja asia päätyy sovintoon eikä varkauden kohde halua rangaistusta, voi syyttäjä silti nostaa syytteen varasta vastaan.[9]
Toisaalta on olemassa asianomistajarikoksia, joista yleinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä ilman uhrin pyyntöä[10]. Esimerkki tästä on näpistys: jos vie kaupasta karkkipussin, ei asia mene oikeuteen, ellei kauppias vaadi rangaistusta.
Asianomistajarikoksissakin syytettä ajaa yleinen syyttäjä.
Rikoksen uhrilla on ns. toissijainen syyteoikeus. Se tarkoittaa, että asianomistaja voi itse ajaa syytettä oikeudessa, jos syyttäjä on tehnyt päätöksen syyttämättä jättämisestä tai jo sitä ennen poliisi on lopettanut esitutkinnan. Käytännössä tämä on harvinainen erikoistapaus, ja koska syytekynnys on alempi kuin tuomiokynnys, ei tällaisella syytteellä ole juuri menestymisen mahdollisuuksia. Lisäksi asianomistaja joutuu maksamaan oikeudenkäyntikulunsa, jutun hävitessään kenties vastapuolenkin kulut.
Toissijaisuus tarkoittaa, että asianomistaja ei itse saa ajaa syytettä ennen kuin yleinen syyttäjä on tehnyt päätöksen syyttämättä jättämisestä[11]. Toisaalta tähän ei vaadita ylemmän syyttäjän päätöstä. Kantelu ylemmälle syyttäjälle ja rikosasian vieminen oikeuteen asianomistajan syytteellä ovat siis rinnakkaisia vaihtoehtoja.
Laki ei juurikaan suoraan sano, kuka on rikoksen asianomistaja, eikä edes sitä, onko asianomistajaa lainkaan. Usein tämä on selvää, mutta ainakaan jumalanpilkan suhteen asiasta ei ole ennakkotapauksia. Sellainen saataisiin, jos vaikkapa jokin islam-seurakunta yrittäisi ajaa Muhammed-pilakuvista syytettä asianomistajana.
Eräs käytännössä merkittävä poikkeus muodostuu ns. sananvapausrikoksista. Näitä ovat julkisesti, esimerkiksi sanomalehdessä tai WWW-sivulla, esitetty kiihotus kansanryhmää vastaan, jumalanpilkka (virallisesti 'uskonrauhan rikkominen'), kehottaminen rikokseen yms. Näiden syyteharkinta menee aina suoraan ylemmälle syyttäjälle.[12]
Esimerkiksi alkuvuoden 2006 Muhammed-pilakuvista siirtyi syyteharkinta suoraan apulaisvaltakunnansyyttäjälle, joka teki päätöksen syyttämättä jättämisestä. Päätöksen perusteluissa avattiin laajasti uskonnonvapauden ja sananvapauden välistä suhdetta ja mm. referoitiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioita. Samoin tulee käymään automaattisesti kaikille vastaaville jumalanpilkkatapauksille.
Päivi Räsäsen toiminnasta nosti myös valtakunnansyyttäjä syytteen. Räsäsen katsottiin mm. siteeranneen Raamattua tavalla joka oli kiihotus kansanryhmää vastaan.
Syytteeseen edenneen rikosasian käsittely alkaa käräjäoikeudesta ja voi edetä hovioikeuteen ja edelleen korkeimpaan oikeuteen. Asiaa voivat viedä ylempiin oikeusasteisiin tuomittu, syyttäjä ja mahdollinen asianomistaja. Asian viemistä eteenpäin kutsutaan nimellä valitus.
Käräjäoikeudesta valitetaan pääsääntöisesti hovioikeuteen. Lievän rikoksen kyseessä ollessa valittaja tarvitsee hovioikeudelta jatkokäsittelyluvan. Käräjäoikeuden ratkaisuun voi vastapuolen suostumuksella hakea muutosta suoraan korkeimmasta oikeudesta, jos kyseessä on tapaus, jossa halutaan ennakkopäätös; tätä kutsutaan nimellä ennakkopäätösvalitus.[18]
Hovioikeuden antamaan ratkaisuun haetaan muutosta korkeimmalta oikeudelta. Korkeimpaan oikeuteen tarvitaan ensin valituslupa, joka yleensä annetaan vain ennakkopäätöksiä varten. Tämä on melko tiukka seula, ja korkeimpaan oikeuteen päätyvät lähinnä vain oikeudellisesti epäselvät asiat, joiden kaltaisia korkein oikeus ei ole aiemmin käsitellyt.
Tuomioistuimet tekevät päätöksensä viime kädessä äänestämällä. Rangaistukseksi tulee ankarin rangaistus, jota kannattaa yli puolet äänestäjistä (eli tuomareista, käräjäoikeudessa tuomarista tai tuomareista sekä lautamiehistä). Tasatilanteessa voittaa syytetylle lievempi kanta. Kuvitteellinen esimerkki: Tuomari A kannattaa 1 kuukauden vankeusrangaistusta, tuomari B tuomitsisi 2 kuukautta ja tuomari C määräisi 3 kuukautta vankeutta. Tuomioksi tulee 2 kuukautta, koska tuomarien enemmistö (kaksi kolmasosaa) kannattaa tätä (=2 kuukautta) tai ankarampaa (=3 kuukautta) rangaistusta.
Teoriassa tuomioistuin vain "lukee lakia". Käytännössä konkreettisia lain pykäliä tulee tulkita, ja apuna tässä on esimerkiksi lakia säädettäessä syntyneissä esitöissä olevat perustelut. Lakia sovellettaessa tulisi tuntea myös perustuslaki ja vieläpä Suomen ratifioimat kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Erityisesti niin käräjä-, hovi- kuin korkeimmassa oikeudessakin on voimassa perustuslain etusija:
Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.
Käytännössä varsinkin käräjäoikeus tuomitsee paljon helpommin suoraan lain kirjaimen mukaan, kun taas hovioikeus ja erityisesti korkein oikeus tuomitsevat "lain hengen" mukaan ja viittaavat perusteluissaan myös perustuslakiin. Kuitenkaan edes korkein oikeus ei voi todeta jotain lakia yleisesti perustuslain vastaiseksi, vaan vain yksittäisessä tapauksessa ohittaa konkreettisen säädöksen ja tuomita perustuslain mukaan.
Toistaiseksi on vain yksi tapaus, jossa rikosasiassa konkreettinen pykälä jätettiin soveltamatta perusoikeuden vuoksi. Tässä tapauksessa Helsingin hovioikeus jätti tuomitsematta aseistakieltäytyjän, joka vetosi siihen, että Jehovan todistajat on vapautettu asevelvollisuudesta. Hovioikeus päätti äänestyksen jälkeen, että perustuslain pykälä yhdenvertaisuudesta ohitti rikoslain pykälä. Ks. tarkemmin uutiset aiheesta.
Perustuslain etusijaan on viitattu yleensäkin harvoin. Esimerkki laajasta perusoikeuspunninnasta on ratkaisu, jossa korkein oikeus tuomitsi työsyrjinnästä yhteistyöstä naispapin kanssa kieltäytyneitä. Ratkaisussa KKO selvitti uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden keskinäistä suhdetta.[20]
Korkein oikeus on ratkaissut myös pojan ympärileikkausta koskevan asian. Rangaistusta ei tullut, mutta perusteluna oli "lapsen identiteetin kehitys" ja kiinnittyminen yhteisöön. KKO totesi, että sen sijaan perustuslain takaama uskonnonvapaus ei riittänyt syyksi jättää pahoinpitelyä koskeva laki huomiotta.[19] Myös esimerkiksi rituaaliteurastus voisi mahdollisesti päätyä korkeimpaan oikeuteen saakka.
Käytännössä korkein oikeus ottaa harvoin kantaa todisteisiin tai muutenkaan siihen, mitä on tapahtunut. Lähinnä se keskittyy siihen, miten tapahtunut on oikeudellisesti arvioitava.[13] Esimerkiksi korkein oikeus ottaa annettuna tosiasiana sen, että Reiska löi puukolla, ja päättää vain, onko tätä pidettävä tappona vai murhana[14]. Korkein oikeus voi ottaa rikosasiasta käsiteltäväkseen vain osan, esimerkiksi vain yhden teon tai tekijän isosta rikosvyyhdestä.
Korkeimman oikeuden päätökset ovat ennakkopäätöksiä.[15] Käytännössä se tarkoittaa, että käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien on tulkittava tulevissa samanlaisissa tapauksissa lakia siten kuin korkein oikeus on tehnyt. Esimerkiksi Tyrvään vanhan kirkon tuhopolttoa koskevassa jutussa käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat tekijän törkeästä tuhotyöstä, mutta KKO pudotti rikosnimikkeeksi tavallisen tuhotyön. Oikeudellinen kysymys oli tässä se, onko kirkko rikoslain tarkoittamalla tavalla "yhteiskunnan tärkeä toiminto". KKO:n ratkaisun jälkeen Porvoon kirkon polttanut sai myös tuomion tavallisesta eikä törkeästä tuhotyöstä. (Sittemmin rikosnimike muuttui hovioikeudessa törkeäksi tuhotyöksi, mutta syynä oli yleisen vaaran aiheuttaminen eikä tuhopolton kohde.)
Syyttäjistä samalla tavoin ylemmät syyttäjät ottavat todennäköisemmin perusoikeudet huomioon. Tällä on suuri merkitys jumalanpilkkajutuissa: ellei esimerkiksi Muhammed-pilakuvia olisi käsitellyt ylempi syyttäjä, olisi niistä saattanut tulla käräjäoikeudessa tuomio, jonka sitten hovioikeus tai korkein oikeus olisi kumonnut.
Tasavallan presidentti voi armahtaa tuomitun. Käytännössä armahdukset koskevat lähinnä murhasta tuomittuja elinkautisvankeja, mutta muodollisesti armahtaa voi "tuomioistuimen määräämästä rangaistuksesta tai muusta rikosoikeudellisesta seuraamuksesta joko kokonaan tai osittain."
Armahduksen tarkoitus ei ole ottaa kantaa yksittäisen tuomion oikeellisuuteen eikä tuomion perustana olevan lain tarpeellisuuteen.[16] Kuitenkin ainakin Urho Kekkosen päätöstä armahtaa Hannu Salama jumalanpilkkasakoista - tiettävästi ainoa kerta, jolloin sakoista on armahdettu - voinee pitää kannanottona koko jumalanpilkkasäädökseen.
Korkein oikeus voi purkaa lainvoimaisen tuomion. Tuomion purku on harvinainen poikkeustapaus. Tuomio voidaan tietenkin purkaa, jos esimerkiksi tuomari on lahjottu tai todistaja valehdellut, samoin jos löytyy merkittäviä uusia todisteita, jotka voivat osoittaa tuomitun syyttömäksi.
Mahdollinen erikoistapaus on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) antaman tuomion perusteella tehty purku. Kun maansisäinen valituskierros on käyty loppuun - rikosasiassa Suomessa siis joko hovioikeus on seulonut tapauksen pois, KKO ei ole antanut valituslupaa, tai KKO on antanut tuomion - voi asiasta valittaa EIT:lle. Jos se toteaa rangaistuksen rikkoneen Euroopan ihmisoikeussopimusta, voi rangaistukseen tuomittu hakea tuomion purkua KKO:lta.[17]
Näin voisi käydä esimerkiksi jumalanpilkan ja sananvapauden rajanvedossa. KKO voi tuomita rangaistukseen jumalanpilkasta jutusta, joka EIT:n kannan mukaan kuuluu Euroopan ihmisoikeussopimuksen takaaman sananvapauden piiriin. Tällaisesta ei ole esimerkkejä, mutta sananvapaudesta ihmisoikeutena muuten on: Tapauksessa KKO:2008:24 KKO selvitti, tuliko hovioikeuden tuomio purkaa EIT:n tuomion jälkeen. Päätöksessä purkua ei tehty, koska EIT:n määräämä hyvitys katsottiin riittäväksi korjaukseksi; yksi tuomareista jätti kuitenkin eriävän mielipiteen.
Uskonnonvapauteen liittymättömiä poikkeuksia prosessiin on muitakin kuin edellä lyhyesti viitattuja. Näitä ovat mm.
Teksti tarkistettu viimeksi 19.1.2024.
Anna palautetta