Juridisen vihkimisen sijaan tai rinnalla monilla uskontokunnilla on pyhä toimitus muualla solmitun avioliiton uskonnolliseen vahvistamiseen.
Evankelis-luterilainen kirkko käyttää termiä avioliiton siunaaminen. Se tehdään avioparille, joka on vihitty siviilivihkimisenä tai kirkollisesti muussa kuin evankelis-luterilaisessa kirkossa. Käytännössä toimituksen erottaa kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä vain muutama sana papin puheessa. Lain edessä avioliiton siunaamisella ei ole merkitystä.
Ortodoksisen kirkon kirkkojärjestys puhuu "vihkimisestä" myös silloin, kun kyseessä on muualla solmitun liiton vahvistaminen. Katolisen kirkon termi samalle asialle on konvalidaatio. Myös esimerkiksi helluntaiseurakunnat tuntevat avioliiton siunaamisen.
Jos vihkiminen laillisena toimenpiteenä siirretään kokonaan valtion viranomaisille, jää uskontokunnille avioliiton siunaamisen kaltaisten seremonioiden toimittaminen. Uskonnottomilla ja oikeushenkilön muodoltaan muuna kuin uskonnollisena yhdyskuntana toimivilla uskontokunnilla tämä on nytkin ainoa vaihtoehto.
Vertaa hakusanaan vihkiminen.
Ks. myös Evankelis-luterilaisen kirkon sivu avioliittoon siunaamisesta
Seuraava hakusana: Digi- ja väestötietovirasto
Teksti tarkistettu viimeksi 11.1.2026.
Anna palautetta