Ateisminvapaus on lähinnä vapaa-ajattelijoiden käyttämä termi, joka korostaa katsomusvapauteen kuuluvan vapauden niin uskontoon kuin ateismiin. Käytännössä sanaa käytetään harvoin.
Ateisminvapaus seuraa liki suoraan vapaudesta valita mikä tahansa uskonto. Teoriassa on mahdollista säätää kuuluminen johonkin uskontokuntaan pakolliseksi, mutta käytännössä tällaisia valtioita ei ole. Suomessa oli eriuskolaislain 1889 mukaan pakko kuulua johonkin protestanttiseen kristilliseen uskontokuntaan tai ortodoksiseen kirkkoon, mutta tällöin siis uskonnonvapauden ulkopuolelle rajautuivat ateistien lisäksi myös katoliset, juutalaiset jne.
Negatiivinen uskonnonvapaus eli oikeus olla osallistumatta uskonnonharjoitukseen koskee tietysti myös ateisteja, mutta yhtä lailla myös uskovia. Luterilaisesta kenttähartaudesta saavat vapautuksen ateisti ja vaikka hindu samalla tavalla. Julkinen valta ei voi pakottaa edes ao. uskontokuntaan kuuluvaa henkilöä uskonnonharjoitukseen, ks. oikeusasiamiehen ratkaisu.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan korostanut uskonnonvapauden tarkoittavan vapautta sekä uskonnollisiin että uskonnottomiin katsomuksiin. Samoin on korostettu tähän liittyvän vapauden levittää sekä uskonnollista että ei-uskonnollista propagandaa. On kuitenkin epäselvää, miten tällainen propagandan levittämisen vapaus poikkeaisi normaalista kaikkea viestintää koskevasta sananvapaudesta.
Perustuslaeista Tadžikistanin ja Bulgarian perustuslait mainitsevan erikseen ateisminvapauden, Bulgariassa seuraavasti:
Omantunnon vapaus, ajatuksen vapaus ja vapaus valita uskonto ja uskonnollinen tai ateistinen katsomus ovat rikkomattomia. Julkisen vallan tulee avustaa ylläpitämään suvaitsevaisuutta ja kunnioitusta eri ryhmiin kuuluvien uskovien sekä uskovien ja ei-uskovien välillä.
Bulgarian perustuslaki, 37 § (engl.)
Ks. myös artikkeli Uskonnon, vakaumuksen, omantunnon vai ajatuksen vapaus?
Seuraava hakusana: Avioliiton siunaaminen
Teksti tarkistettu viimeksi 3.1.2024.
Anna palautetta