Sosiaalisen uskonnonvapauden kannalta merkittävää on, että presidentti Tarja Halonen ei virkakaudellaan kuulunut uskontokuntiin. Muut presidentit ovat olleet Evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä. Laajemmin aiheesta ks. kirjaesittely Myrskyä ja mystiikkaa.
Tasavallan presidentti ryhtyessään hoitamaan virkaansa antaa aina vakaumuksellisesti neutraalin vakuutuksen. Tämä poikkeaa ministerin tehtävästä, jossa valitaan uskonnollisen valan ja neutraalin vakuutuksen väliltä. Ks. erillinen hakusana vala ja vakuutus.
Tasavallan presidentin asema lainsäädännössä on pääsääntöisesti vain muodollinen. Hallituksen ministerit päättävät lakiehdotusten olennaisesta sisällöstä, ja myöhemmin presidentti vahvistaa Eduskunnan mahdollisesti muokattuna hyväksymän lain.
Perustuslain mukaan presidentti voi jättää lain vahvistamatta, eikä hänen muodollisesti ottaen tarvitse perustella päätöstään. Tällöin laki palaa Eduskunnalle, ja jos eduskunta edelleen pysyy kannassaan, tulee laki voimaan ilman vahvistusta. Presidentti voi lykätä minkä tahansa lain voimaantuloa kolme kuukautta jättämällä sen vahvistamatta, mutta ei siis estää lain säätämistä muuten.
Halosen 1. kaudella 2000-2006 jäi yksi laki vahvistamatta. Halonen pyysi korkeimman oikeuden lausunnon eräästä Ahvenanmaan itsehallintoa sivuavasta arpajaislain pykälästä. Lausunnossaan KKO totesi lakiesityksen olevan ristiriidassa maakunnan itsehallintolain kanssa, eikä Tarja Halonen vahvistanut lakia. Myöhemmin eduskunta antoi uuden lakiesityksen, jossa lakiesitystä oli korjattu KKO:n lausunnon mukaisesti, ja se hyväksyttiin. Teoriassa on mahdollista, että Tasavallan presidentti katsoisi jonkin lain uskonnonvapauden vastaiseksi ja jättäisi sen siksi vahvistamatta.
Tasavallan presidentti nimitti pitkään Evankelis-luterilaisen valtionkirkon piispat. Tehtävä kuului perustuslakiin itsenäisyyden alusta alkaen (Suomen hallitusmuoto, 87 §), vaikka presidentin itse ei tarvinnut olla kirkon jäsen. Nykyiseen perustuslakiin ei säädöstä enää otettu, ja kirkkolakia muutettiin samalla niin, että piispan valintaan ei presidentti puutu enää mitenkään. Muutos astui voimaan 1.3.2000.
Käytännössä Evankelis-luterilainen kirkko valitsi äänestämällä kolme piispaehdokasta, ja presidentti nimitti heistä eniten ääniä saaneen piispaksi. Kuusi kertaa presidentit käyttivät valtaansa ja valitsi piispaksi muun kuin vaalissa eniten ääniä saaneen, viimeksi Urho Kekkonen vuonna 1974. Sen sijaan Koivisto ja Ahtisaari valitsivat aina kirkon 1. sijalle esittäneen.
Uskonnonvapauden kannalta valtiovallalla ei tietenkään tule olla mitään oikeutta puuttua kirkkojen sisäisiin virkanimityksiin.
Presidentti on koko itsenäisyyden ajan antanut kristillisen rukouspäiväjulistuksen, joka merkittiin asetuskokoelmaan. Virallisena toimena tämä päättyi vuonna 2003, jonka jälkeen julistus on annettu ilman muodollista lainvoimaa. Katso tarkemmin hakusana rukouspäiväjulistus.
Tasavallan presidentin virkaan ei enää kuulu uskontoon liittyviä tehtäviä. Joitakin asioita presidentti edelleen tavan mukaan hoitaa yksityishenkilönä. Tärkein näistä lienee evlut kirkon Yhteisvastuukeräys, jonka suojelijana presidentti yleensä on ollut. Tapana myös on, että presidentti kutsuu valtionkirkkojen piispat itsenäisyyspäivän vastaanotolle.
Seuraava hakusana: Todistajan vala
Teksti tarkistettu viimeksi 10.1.2024.
Anna palautetta