Vuonna 1966 Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous teki sopimuksen, johon myös Suomi on sitoutunut. Uskonnonvapauden osalta sopimus tarkentaa ihmisoikeusjulistuksen määräyksiä:
1. Jokaisella on oikeus ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden tunnustaa omavalintaista uskontoa tai uskoa taikka omaksua se sekä vapauden joko yksinään tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti harjoittaa uskontoaan tai uskoaan jumalanpalveluksissa, uskonnollisissa menoissa, hartaudenharjoituksissa ja opetuksessa.
2. Ketään ei saa saattaa sellaiselle pakotukselle alttiiksi, joka rajoittaa hänen vapauttaan tunnustaa tai valita oman valintansa mukainen uskonto tai usko.
3. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, jotka on säädetty lailla ja jotka ovat välttämättömiä suojelemaan yleistä turvallisuutta, järjestystä, terveydenhoitoa tai moraalia tahi muiden perusoikeuksia ja -vapauksia.
4. Yleissopimuksen sopimusvaltiot sitoutuvat kunnioittamaan vanhempain ja tarvittaessa laillisten holhoojain vapautta taata lastensa uskonnollinen ja moraalinen opetus omien vakaumustensa mukaan.
Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, 18 §
Kenties olennaisin kohta on viimeisenä oleva vapaus taata lapsilleen oman vakaumuksen mukainen kasvatus. Tämä perusteella Suomessa vuoteen 1985 saakka järjestetty uskontojen historian ja siveysopin opetus muuttui elämänkatsomustiedon opetukseksi.
Katso myös artikkeli Kansainväliset sopimukset ja uskonnonvapaus.
Seuraava hakusana: Katumuskuukausi
Teksti tarkistettu viimeksi 12.1.2024.
Anna palautetta