Väestörekisterikeskus (Historiaa)

Väestörekisterikeskus oli vuoteen 2019 toiminut valtion viranomainen. Sen ja maistraattien tehtäviä hoitaa 1.1.2020 alkaen Digi- ja väestötietovirasto. Hallinnollisella muutoksella ei ollut vaikutuksia tallennettaviin tietoihin.

VRK:lla oli lista henkilöistä, joille on jonkin uskonnollisen yhdyskunnan kautta myönnetty vihkimisoikeus.

Käytännössä väestörekisterikeskus sai tietoja maistraateilta esimerkiksi uskonnollisista yhdyskunnista eronneista.

Vuosina 2006-2009 VRK kävi vapaa-ajattelijoiden kanssa oikeutta siitä, tuleeko sen myydä osoitetietoja eroakirkosta.fi -palvelun mainontaan samoin kuin esimerkiksi vaalimainontaan. Korkein hallinto-oikeus päätti äänin 3-2, että kieltäytyminen mahtui VRK:n toimivaltaan. Ks. uutiset jutusta.

Seuraava hakusana: Wiccalaisuus


Teksti tarkistettu viimeksi 2.1.2024.
Anna palautetta