Suomessa rikosasioita ajaa virallinen syyttäjä; asianomistajalla on ns. toissijainen syyteoikeus, jos yleinen syyttäjä ei nosta syytettä. Syyttäjällä on toisaalta velvollisuus syyttää kun on olemassa todennäköisiä syitä epäillä syyllisyyttä, toisaalta valta jättää syyttämättä tietyin perustein vaikka rikos on ilmeisesti tapahtunutkin:
6 §
Syyttäjän on nostettava syyte epäillystä rikoksesta, jos - - on olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi. - -
7 §
Syyttäjä saa jättää syytteen nostamatta:
1) jos epäillystä rikoksesta ei olisi odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko ja sitä on sen haitallisuus tai siitä ilmenevä rikoksesta epäillyn syyllisyys huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisenä - -
8 §
Jollei tärkeä yleinen tai yksityinen etu muuta vaadi, syyttäjä saa sen lisäksi, mitä 7 §:ssä säädetään, jättää syytteen nostamatta, milloin:
1) oikeudenkäyntiä ja rangaistusta on pidettävä kohtuuttomina tai tarkoituksettomina ottaen huomioon - - tai muut seikat - -
Lakitekstin "todennäköisiä syitä" tarkoittaa käytännössä, että syytekynnys on alempi kuin tuomiokynnys. Näin syyttäjä on eräänlainen esitarkastaja, jonka syyttämättäjättämispäätös kertoo joko syyttömyydestä tai siitä, että syytteestä ei muusta syystä tulisi tuomiota. Tarkemmin syyttäjän roolista oikeusprosessissa ks. artikkeli Rikosasian käsittelyn kulku.
Osittain 7. pykälän perusteella on jätetty jumalanpilkkasyyte nostamatta, ks. päätös vuodelta 1999. Myöhemmin laki muuttui ja nykyään jumalanpilkasta voidaan käytännössäkin rangaista taas; esimerkkinä tapauksesta jossa ei syytettä nostettu ks. ratkaisu 09/4.
Syyttäjälaitoksen johdossa toimii valtakunnansyyttäjän toimisto, jossa toimii valtakunnansyyttäjä, apulaisvaltakunnansyyttäjä ja valtionsyyttäjiä. Heidän päätöksensä muodostavat eräänlaisia ennakkopäätöksiä. Alemmat syyttäjät eivät juurikaan aja syytteitä sellaisissa asioissa, joissa ylempi syyttäjä on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen.
Valtakunnansyyttäjän ratkaisuissa on mm. rajattu sananvapauteen kuuluvan uskontokritiikin ja jumalanpilkkapykälän väliä. Ks. esimerkiksi syyttämättäjättämispäätökset ns. Muhammed-pilakuvista ja vapaa-ajattelijoiden pilakuvista. Samoin mormonikirkon kärjekäskään kritiikki ei ollut loukkaamistarkoituksessa kirjoitettu, ei myöskään katolisen kirkon arvostelu, ks. uutiset aiheesta. Toisaalta www-keskustelupalstan häirikköä vastaan nostettiin syyte paitsi tietoliikenteen häirinnästä myös jumalanpilkasta.
Toisaalta ylempien syyttäjien ennakkopäätökset alemmille tasoille eivät ole niin voimakkaasti ohjaavia kuin ylempien oikeusasteiden tuomiot alemmille oikeuksille. Esimerkiksi valtionsyyttäjä on käytännössä sallinut poikien ympärileikkauksen, vaikka suoraan rikoslakia lukien kyseessä on pahoinpitely. Kyseiseesä tapauksessa syyttäjä totesi, että ympärileikkauksen tehnyt lääkäri syyllistyi pahoinpitelyyn ja isä siihen yllyttämiseen, mutta jätti syytteen nostamatta em. lain 8 § kohtuuttomuuspykälään viitaten, ilmeisesti muut seikat -perusteella. Tästä huolimatta Tampereella yksi syyttäjä nosti syytteen ympärileikkauksesta. (Tästä alkanut prosessi päätyi Korkeimpaan oikeuteen joka vapautti syytetyn, ks. uutinen Ympärileikkaukset taas keskusteltavana.)
Syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen asianomistaja voi ajaa syytettä omissa nimissään. Esimerkiksi edelläolevat jumalanpilkkatapaukset voisi ilmeisestikin ao. uskonnollinen yhdyskunta saattaa oikeuden käsittelyyn; on tietysti todennäköistä että tulos olisi vapauttava tuomio.
Ks. myös syyttäjälaitoksen sivu.
Seuraava hakusana: Säätyerioikeudet
Teksti tarkistettu viimeksi 11.1.2024.
Anna palautetta