Vuodesta 1923 voimassa ollut vanha uskonnonvapauslaki (tässä tekstissä UVL) kumottiin kokonaan vuonna 2003 ja sen tilalle tuli uusi samanniminen laki, joka astui voimaan 1.8.2003. Isoja yksittäisiä muutoksia ei tapahtunut, mutta pieniä korjauksia tehtiin useita.
Uskonnollinen yhdyskunta on edelleen oma, rekisteröidyistä yhdistyksistä erillinen yhteisömuoto. Jonkin verran uskontokunnat lähenivät muita yhdistyksiä, ja uusi UVL sisältääkin laajan viittauksen jonka mukaan "soveltuvin osin" sovelletaan yhdistyslakia monessa asiassa.
Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan perustaminen vaatii edelleen 20 perustajaa, kun yhdistykseen riittää kolme. Ennalleen jäivät myös mm. uskonnonvapautta sivuavat rikoslain pykälät uskonrauhan rikkominen ja uskonnonharjoituksen estäminen -pykälät. Uskonnonvapauslaissa ei muutenkaan määritellä uskonnonvapauden rajoja, vaan esimerkiksi rituaaliteurastuksen suhde eläinsuojeluun säädetään toisaalla.
Periaatteellisesti tärkeä oli muutos, jonka mukaan nyt saa kuulua samaan aikaan useampaan uskontokuntaan. Laissa erikseen mainitaan, että jäsenyyden ehtona saa olla kuulumattomuus muihin uskontokuntiin.
Muutos vahvisti uskonnollisten yhdyskuntien itsenäistä asemaa ja on paremmin uskonnonvapauden mukainen. Asia on nyt uskontokunnan oman harkinnan varassa eikä ylhäältä saneltu päätös.
Vanhan UVL:n mukaan lapsi seurasi uskontokunnan osalta äitiään, elleivät vanhemmat kirjallisesti sopineet lapsen seuraavan isäänsä. 15-vuotiaalta vaadittiin kuitenkin oma suostumus uskontokunnan muutokseen.
Uusi UVL ei enää millään tavalla sido vanhempien ja lasten uskonnollista asemaa toisiinsa. Teoriassa muslimi-isä ja uskontokuntiin kuulumaton äiti voivat liittää lapsensa adventisteihin, jos se Adventtikirkolle sopii. Uskonnollisten yhdyskuntien omat säännöt rajoittavat käytännössä lapsen liittämistä. Esimerkiksi Evankelis-luterilaiseen kirkkoon voi alle 12-vuotias liittyä vain, jos ainakin toinen vanhemmista on itsekin kirkon jäsen.
Lapsen uskonnollisen aseman muuttamiseen vaaditaan molempien huoltajien suostumus, olipa kyse sitten uskontokunnasta eroamisesta tai siihen liittymisestä. Aiemmin lapsi seurasi äitiään, nyt näin ei enää automaattisesti tapahdu.
Poikkeuksena tähän oli alle 1-vuotias. Äiti sai yksinkin liittää vauvan johonkin uskontokuntaan, jos vauva ei kuulunut eikä ollut kuulunut vielä mihinkään uskontokuntaan. Käytännössä poikkeus muutti tilanteen paljolti entisen kaltaiseksi, äidillä oli siis asiassa enemmän valtaa kuin isällä. (Poikkeus kumottiin 1.3.2017, ks. uutinen Vauvakaste vaatii jatkossa myös isän luvan.)
Vanhan lain mukaan 15-vuotiaalta tarvittiin suostumus uskonnollisen aseman muutokseen. Ikäraja laski 12 vuoteen. 15-vuotias voi lakitekstin mukaan vaihtaa uskonnollista asemaa, mutta molempien huoltajien suostumus vaaditaan. Käytänössä kaikki 12-17 -vuotiaat ovat samassa asemassa: uskontokuntaan liittymiseen tai sellaisesta eroamiseen vaaditaan sekä lapsen tai nuoren itsensä että molempien vanhempien suostumus. Alle 12-vuotiaiden uskonnollisesta asemasta päättävät huoltajat yhdessä.
Vanhan uskonnonvapauslain mukaan uskontokunnasta eroaminen tapahtui henkilökohtaisesti. Eroon liittyi kuukauden harkinta-aika, eli eroaminen tuli voimaan vasta kuukauden kuluttua eroilmoituksen tekemisestä.
Uuden UVL:n mukaan uskontokunnasta voi erota kirjallisesti, ts. kirjeellä tai sähköpostilla. Eroilmoitus lähetetään joko mihin tahansa maistraattiin (sittemmin Digi- ja väestötietovirastoon) tai oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon tai vastaavaan yhdyskunnan toimistoon. Edelleen on myös mahdollista erota henkilökohtaisesti. Samalla harkinta-aika eli ns. katumuskuukausi poistui.
Uskontokunnan perustamiseen vaaditaan edelleen 20 ihmistä. Nyt kirjoitettiin lain tekstiin jo aiemmin voimassa ollut periaate, jonka mukaan perustajan on oltava 18 vuotta täyttänyt.
Perustamisilmoitukseen tarvitaan edelleen yhdyskuntajärjestys, joka vastaa käytännössä rekisteröidyn yhdistyksen sääntöjä. Aiemmin vaadittiin myös uskontunnustus ja "julkisen uskonnonharjoittamisen muoto". Näitä ei enää vaadita, mutta uusi laki määrää yleisesti, että toiminnan on pohjauduttava "uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin."
Kirjallisen uskontunnustuksen vaatimuksen poistuminen oli hyväksi. Jotkin uskonnolliset ryhmät nimenomaisesti eivät halua kirjata ylös selkeää yksittäistä uskontunnustusta.
Evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäsenten osalta muutoksia ei tullut, mutta uskontokuntien ulkopuolisten oppilaiden osalta oletusarvo muuttui. Vanhan UVL:n mukaan nämä oppilaat menivät enemmistön uskonnon opetukseen ellei huoltaja toisin pyytänyt. Nyt päinvastoin elämänkatsomustiedon opetus on oletusarvo, josta huoltaja voi erikseen pyytää siirtoa uskonnon opetukseen.
Laissa termi "tunnustuksellinen uskonnonopetus" muuttui muotoon "oman uskonnon opetus", mutta itse opetuksen sisältö ei muuttunut. Uskontoa saa kuitenkin uuden lain mukaan opettaa myös sellainen, joka ei itse kuulu uskontokuntaan jonka oppia opettaa.
Lakiin otettiin nyt suora viittaus siihen, että uskontoa opetetaan koulussa. Aiemmin tätä pidettiin niin itsestäänselvänä, että laissa päinvastoin oli erillinen pykälä vapautuksen saamiseksi. Uskonnon opetus sinänsä on uskonnonvapaudesta riippumaton oikeus.
Lain yhteydessä säädettiin kokonaan uusi hautaustoimilaki. Sen mukaan evankelis-luterilaisen valtionkirkon hautausmaat ovat edelleen yleisiä hautausmaita. Nyt asiaa tarkennettiin niin, että hautaustoimen maksujen on oltava samat kirkon jäsenille ja muille. Samalla lakiin kirjattiin valtion velvollisuus maksaa kirkolle korvaus hautaustoimesta, tosin viittaus jäi epämääräiseksi eikä siinä viitata mihinkään euromääriin. Käytännössä rahoitus toteutettiin yhteisövero-osuudella jota aiemminkin oli valtionkirkoille jaettu. (Vuonna 2016 se muuttui suoraksi valtionrahoitukseksi.)
Kirkon yleisistä hautausmaista osa täytyy varata tunnustuksettomaksi alueeksi. Pyynnöstä vainajan on saatava hautapaikka tällaiselta alueelta. Samalla mm. tuhkan sirottelua rajoitettiin.
Kirjanpitolaki muuttui niin, että nyt myös uskonnolliset yhdyskunnat ovat kirjanpitovelvollisia. Uskonnonvapauden kannalta muutos on lähinnä periaatteellisesti positiivinen, koska uskontokunnat ovat nyt lähempänä muita yhdistyksiä.
Uuden UVL:n mukaan jokainen saa joko vannoa valan tai antaa vakuutuksen uskonnollisesta asemastaan riippumatta, kun sellaista lain mukaan vaaditaan. Lain tarkoittamia valoja olivat esimerkiksi sotilasvala ja todistajan vala oikeudessa. (Todistajan vala ja eräitä muita valoja on sittemmin yhtenäistetty kaikille samanlaiseksi neutraaliksi vakuutukseksi.) Vakaumuksenvapauden kannalta uskonnollinen vala ei tietenkään kuuluisi valtion tehtävissä kenenkään lausuttavaksi.
Laista poistui uskontokunnan oikeus ulosmittauttaa maksamatta jääneet jäsenmaksunsa ilman oikeuden päätöstä. Käytännössä tätä ei ollut sovellettu tiettävästi koskaan. Evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon kirkollisverot sen sijaan ovat edelleen veroja, jotka voidaan ulosmitata.
Rajoitus, jonka mukaan uskontokunta ei saanut omistaa muuta kiinteää omaisuutta kuin kirkon, kappelin, hautausmaan ja vastaavaa, poistui. Jo aiemmin oli laki sallinut omistuksen valtioneuvoston luvalla, ja valtioneuvosto taas oli antanut luvan aina automaattisesti. On silti hyvä, että tämäkin uskonnonvapauden loukkaus poistui laista.
Vanha UVL sisälsi myös hautausmaista määräyksen "Jos evankelisluterilaisen seurakunnan alueella asuu huomattava määrä seurakuntaan kuulumattomia, voi valtioneuvosto seurakunnan pyynnöstä velvoittaa heidät perustamaan eri hautausmaan." Vain muutama seurakunta teki tästä anomuksen, mutta edes tuomiokapitulit eivät puoltaneet niitä. Säädöstä ei koskaan myöskään tarkennettu selvittämällä miten velvoite olisi käytännössä toteutettu. Säädös poistui kun UVL uudistui.
Laeissa säädettiin myös siirtymäajoista:
Täydellisesti uusi laki oli siis voimassa vasta syksyllä 2011.
Teksti tarkistettu viimeksi 20.1.2024.
Anna palautetta